Hiiriä ja ihmisiä (eli miten Kille päätyi killeriin)

Kävipä pari viikkoa sitten seuraavasti: Katri havahtui aamu-uniltaan sohvalta (virallinen syy sohvanukkumiseen yskä, ei akuutti parisuhdekriisi) siihen, että lattialla liikuskeli hiiri. Siis sellainen vaatimaton harmaatakkinen herrasmies, joka ihmisen havaittuaan siirtyi nöyrästi jääkaapin alle kurkistelemaan. Katri ei asiasta hätkähtänyt vaan muisteli montako hiiri-aiheista laulua tiesi ( yhdeksän) ja hyräili niitä siinä miettiessään mistä hiiri oli tullut. Pesukoneen takaa löytyi kolo, josta mahtuisi vaikka Möhköfantti.

Väkivaltavastaisena ihmisenä Katri päätti rakentaa taidekirjoista hiiriaidan ja ohjata jääkaapin alta häädetyn hiirulaisen pyykkikoriin, jolla sen voisi kipata ulos. Hiiri ei kuitenkaan ollut yhteistyöhaluinen eikä sitä saanut pois piilostaan edes lattiaharjalla.

Silloin Katri nimesi sen Killeksi ja päätti että kaipa taloyhtiöön yksi hiiri mahtuu; se voi asustaa jääkaapin alla ja syödä öisin leivänmurut lattialta. Vähän niinkun pienikokoinen robotti-imuri.

Emmi ei tästä ilahtunut vaan tilkitsi kotinsa kolosia ahdistuneena ja mietti kerrostaloon muuttamista. Näin kuitenkin mentiin viikkoja eteenpäin kunnes hiiri kävi röyhkeäksi; öisiä remujuhlia roskakaapissa ja muuta siivotonta käytöstä. Kaiken huippuna eräänä yönä macarenaa oli tanssittu myös leivänpaahtimen päällä (kuvassa).

Kova kovaa vastaan; hiirenloukku viritettiin yöksi ja avot! Klo 23 kuului roskakaapista kolahdus ja Killen tarina surullisessa mutta väistämättömässä päätöksessä. Vai..oliko sittenkään? Ei; hiiri loukussa ei ollut Kille vaan Pipsa Peltohiiri, joka on ihan erilainen väritykseltään. Sen pituinen se..

Ps. Kille eksyi killeriin sit seuraavana yönä, rauha hänen muistolleen.

Kuvassa Hiirivalo, joka oli päällä öisin että saattoi tehdä havaintoja kyseisestä jyrsijästä.